Virheelläkin voi olla upeat seuraukset
K
un pelaat Powerballia, todennäköisyytesi voittaa pääpotti on 1 noin 200 miljoonasta. Kuulostaa mahdottomalta? Ei suinkaan. Kathy Scruggs pystyi tähän edes yrittämättään.
On syyskuun 14. päivä vuonna 2011, kun Kathy Scruggs, 44 , selaa tuskastuneena työpaikkailmoituksia päivän sanomalehdestä. Juhlasuunnittelijana toimivan Scruggsin työn sesonkikausi on päättynyt, joten lisätienestit loppu- ja alkuvuodelle ovat enemmän kuin tarpeen.
Georgian osavaltiossa sijaitsevasta Lithoniasta kotoisin oleva Scruggs tajuaa ilmoituksia tarkastellessaan karun totuuden pienestä kotikaupungistaan. Hänelle sopivia työpaikkoja ei juurikaan ole vapaana.
– Siivooja, nuohooja, autokauppias…voi hyvä luoja! hän tuskailee.
Lopulta Scruggs luovuttaa ja taittaa sanomalehtensä. Ideat ovat vähissä, joten hän päättää lähteä ulos virkistävälle kävelylenkille.
Scruggs taivaltaa kotikaupunkinsa keskustaan, jossa hän törmää ystäviinsä, jotka utelevat välittömästi hänen työnhaun edistymisestä. Scruggs kertoo, ettei mitään järkevää ole tullut vastaan.
– Mitä vikaa nuohoamisessa olisi? eräs ystävistä naurahtaa.
– Pelaa nyt edes lottoa, jos ei muuta, toinen kannustaa.
Scruggs oli törmännyt ystäviinsä juuri erään kioskin vieressä, jonka näyteikkunassa mainostetiin MegaMillionsin 50 miljoonaan dollariin koronnutta pääpottia. Tuo mainos sai myös Scruggsin huomion. Vain hetkeä myöhemmin hän asteli ystävänsä ehdotuksesta sisään arpatiskille.
– Haluaisin yhden kupongin tuota MegaMillionsia mitä mainostatte tuossa, hän sanoi myyjälle ja osoitti kioskin ikkunaa.
Myyjä teki työtä käskettyä. Hän tulosti lottokupongin ja oli jo ojentamaisillaan sitä Scruggsille, kunnes tajusi tehneensä virheen.
– Anteeksi, tulostin sinulle nyt vahingossa Powerball-kupongin. Sitä on pelattu tänään myös paljon, joten ehkä siksi löin sen vahingossa, myyjä pahoitteli erhettään.
Scruggs ei ollut ikinä aiemmin pelannut Powerballia, joten hän päätti käyttää myyjän virheen hyödykseen.
– Älä huoli, voin ottaa tuon myös. Ehkä tämän pitikin mennä näin! Ottaisin kuitenkin sen MegaMillions-kupongin myös, hän hymyili ja poistui kioskilta lopulta kaksi lottokuponkia taskussaan.
– Jos tämä MegaMillions nyt osuu, lupaan nuohota teidän kaikkien savupiiput, Scruggs hauskuutti kioskin edessä odottaneita ystäviään ennen kuin kääntyi kotimatkalleen.
Lupaus on lupaus
Ilta koitti ja Scruggs asettui perheineen sohvalle seuraamaan kuponkiensa TV-arvontaa. MegaMillionsissa hän sai yhden numeron oikein, muttei harmiksensa voittanut mitään.
– Tuleeko minusta oikeasti nyt nuohooja, hän voivotteli miehelleen.
Seuraavaksi oli vuorossa Powerball-arvonta. Muu perhe oli poistunut olohuoneesta omien ilta-askareidensa pariin heti MegaMillions-kupongin kariuduttua, joten Scruggs jäi yksin TV:n ääreen jännittämään jälkimmäistä lituskaansa.
Vain hetkeä myöhemmin kuului hysteerinen kirkaisu.
– MINÄ VOITIN! MINÄ VOITIN! Scruggs kiLJui ääni väristen.
– Mitä? Paljonko? hänen olohuoneeseen takaisin rynnännyt miehensä uteli.
Scruggs oli voittanut vahinko-arvallaan Powerballin 25 miljoonan dollarin pääpotin. Arpa, joka ilman kioskimyyjän näppäilyvirhettä ei olisi koskaan päätynyt hänen käsiinsä, teki hänestä juuri maailman rikkaimman osa-aikatyöttömän juhlasuunnittelijan.
– En voi vieläkään uskoa tätä todeksi, hän kertoi voittotiedotteessaan.
Verojen jälkeen lähes 20 miljoonaa dollaria kotiuttaneella Scruggsilla oli heti selkeät suunnitelmat tulevaisuuden suhteen.
– Ensimmäiseksi aion hankkia kodin äidilleni ja isoäidilleni, jakaa osan tästä perheeni kesken ja lopuilla lupaan auttaa lähiseutumme kodittomia ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla.
Kodittomien auttamisen lisäksi Scruggsille jäi myös eräs toinenkin lupaus täytettäväksi.
– Niin, lupasin tosiaan hoidella ne ystävieni savupiiput.
Scruggsin onneksi 20 miljoonalla dollarilla pitäisi saada erinomaiset nuohousvälineet.