Mega Millionsissa tarjolla 258 miljoonan pääpotti – sillä saisit ainakin nämä asiat
H
aaveiletko uudesta kodista? Kenties kesämökistä tai veneestä? Vai haluaisitko nähdä ja kokea maapallomme mitä eksoottisimmat paikat? Mega Millions arvotaan tulevana yönä hulppea 258 miljoonan euron pääpotti, jonka voittaessasi sinulla olisi mahdollisuus toteuttaa kaikkea mistä olet aina haaveillut.
Helpotimme päätöksentekoasi ja listasimme alle jo muutamia asioita, joita sinulla olisi päävoiton napsuttua varaa hankkia.
1. Huvila ja kesämökki
Miltä kuulostaisi esimerkiksi 245-neliöinen jylhissä maisemissa merenrannalla sijaitseva huvilamökki Etelä-Suomesta, jossa on järvinäköalat kolmeen suuntaan? Vuonna 2014 rakennetussa mökin kokonaisuuteen kuuluu erillinen vierastalo lahdenpoukamassa, ja myös saunasta avautuvat maisemat Saimaalle.. Tähänkin hulppeuteen kuluisi yhteensä vain 2,5 miljoonaa euroa, eli käteen jäisi vielä ihan siedettävä summa.
2. Maailman kallein auto
Koenigsegg CCXR Trevita, hinta 4,6 miljoonaa euroa. Valmistettu muuten Ruotsissa, eli läheltä saatavissa. Luksusauton kova hinta johtuu osittain sen pinnoitteesta, jossa on käytetty hienoksi jauhettuja timantteja. Kyllähän tuolla huristelisi kylille? Vaihtoehtoisesti voisit hankkia itsellesi ja sukulaisillesi ferrarit. Vaikka 10 jokaiselle, jos siltä tuntuu.
ÄLÄ JÄTÄ TÄMÄN VIIKON 258 MILJOONAN EURON MAHDOLLISUUTTA VÄLIIN, SILLÄ SAAT ENSIMMÄISEN RIVIN ILMAISEKSI– OSALLISTU TÄSTÄ ILMAISEKSI:
3. Ökyjahti
Jos hankit ökyjahdin, ei siinäkään kannata säästellä. Maailman kallein 184-jalkainen Rosehearty irtoaisi vaivaisella 35 miljoonalla eurolla. Jahdista löytyy muunmuassa kolme palatsinomaista makuuhuonetta, sviitti, kuusi pienempää hyttiä, hermesnahkapinnoitetut huonekalut ja jacuzzi. Kelpaisi soudella Hankoon.
4. Maailmanympärimatka
Maailman syöverit ovat täynnä uskomattomia paikkoja, joista suurin osa ihmisistä vain haaveilee näkevänsä. Sinun ei tarvitsisi enää haaveilla. Sen kun vaan pakkaat laukkusi ja aloitat matkasi! Yksi yleisimmistä tavoista aloittaa maailmanympärimatka on lentää ensin Floridaan. Sieltä suuntaa helposti Latinalaiseen Amerikkaan, Perun ja Bolivian inkakulttuurin maisemiin. Tyynenmeren toisella puolen koet seuraavaksi Australian matkapakut ja Uuden-Seelannin mykistävät maisemat. Balilla sitten kookosdrinkeille ja surffiaalloille. Matkan viimeisillä pisteillä nautit rennosta olosta Indonesiassa, modernista kaupunkielämästä Singaporessa ja hämmentävästä Intiasta. Miltä kuulostaa? Tämäkin elämysmatka tulisi kustantamaan lentoineen ja majoituksineen vain muutamia tuhansia euroja, ihan sinusta riippuen. Päävoiton naarattuasi sinulla olisi varaa toteuttaa tämä matka arviolta 60 000 kertaa loppuelämäsi aikana, joten jos nyt ainakin kerran tien päälle?
5. Oma saari Bahamalta
Tämäkin olisi myös mahdollista. 50 miljoonalla ensin tonttisopimukset kuntoon jonka jälkeen sitten kartanoa tai taloa päälle. Saisit myös nimetä saaren oman mielesi mukaan.
6. Saisit kaikki yllämainitut ja vielä enemmän
Hanki vaikka huvila, mökki, auto, jahti, maailmanympärimatka, oma saari ja maksa vaikka lastesi opintovelat näin alkuun. Tähän päälle sitten vielä oma pienlentokone ja Celine Dionin molemmat asunnot, niin ei olla edes lähelläkkään 258 miljoonan hujakoilla.